sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ne Subwaynkin keksejä paremmat suklaakeksit

  

Sain taannoisen ammattiin valmistumiseni kunniaksi ystäviltä lahjaksi mielettömän soman keksipurkin. Ja mitäpä keksipurkilla tekee, ellei se ole täynnä suussa sulavan meheviä keksejä. Kaivoin vanhan reseptikansioni syövereistä reunoista rapeiden, keskeltä pehmeiden herkku-suklaakeksien ohjeen, ja kevyesti tuunattuna oli aika leipoa. 

Näissä suklaisissa kekseissä on sattumina rouhittua maitosuklaata ja pekaanipähkinän paloja. Keksit toimivat hienosti myös ilman sattumia, tai lukuisilla muilla sattumilla. Näitä nyt vain oli tällä kertaa kaapeissani. 

Suklaakeksit 

100 g rasvaa
1½ dl sokeria
½ dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhoja
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl maitosuklaasuklaapaloja
1 dl pekaanipähkinärouhetta

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lopuksi lisää mukaan suklaapalat.

Nostele leivinpaperilla peitetylle uunipellille ruokalusikallisen kokoisia paloja taikinasta. Keksit leviävät jonkin verran uunissa, jätä n. 5 cm väliä keksien välille.

Paista n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa pellillä ennen tarjoiluastiaan/keksipurkkiin siirtämistä.

- susa-li

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti